** Kesä- ja heinäkuussa tilaukset käsitellään tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. **

Kouluttaudu kanssamme

Pidämme säännöllistä kouluttautumista tärkeänä motivoivalle työskentelylle ja tarjoammekin jälleenmyyjillemme ajankohtaisia koulutuksia, niin peruskoulutuksia kuin erikoistumiseen johtavia täydennyskoulutuksia.

Olemme myös kouluttaneet kauneudenhoitoalan ammattilaisia kokonaisvaltaiseen ja moderniin aknenhoitoon BiON Skincare - tuotesarjallamme jo 20 vuoden ajan. Iho-ongelmien hoito on maahantuontimme ja kouluttajamme Lilli Pennalan erikoisalaa.

Kun aloitat jälleenmyynnin tuotesarjojemme parissa, saat aina kattavat koulutukset joissa paneudutaan tarkasti myös faktaperäiseen tietoon kosmetiikan raaka-aineista ja niiden vaikutuksista ihon biokemialliseen toimintaan. Kouluttajallemme on tärkeää, että kosmetologit osaavat avata myös tuotteiden aktiiveja sekä niiden konkreettisia hyötyjä asiakkaiden ihon tarpeisiin. 

Näin ihonhoidossa saavutetaan ammatillista varmuutta sekä tuloksia, samalla vahvistaen hoitolan asiakastyytyväisyyttä. Kauneudenhoitoala kehittyy jatkuvasti ja pidämmekin huolen, että yhteistyökumppaninamme myös Sinä kehityt samassa tahdissa. 

Siirry koulutuskalenteriin ja ilmoittautumiseen tästä

Kenelle koulutukset ovat avoinna?
Koulutuksemme ovat avoinna tuotesarjan parissa aloittaville sekä jo työskenteleville jälleenmyyjille. Koulutukset (lähi - ja verkkokurssit) sisältyvät kaikkiin aloituspakkauksiin.

Koulutamme vain kauneudenhoitoalan ammattilaisia sekä ammattiin opiskelevia.

Missä lähikoulutukset järjestetään?
Lähikoulutuspäivämme järjestetään Helsingissä Katin Kosmetik Oyn tiloissa.

Voinko varata oman koulutuspäivän?

Voit sopia kanssamme myös räätälöidyn koulutuspäivän joko Helsinkiin tai etänä Zoom-palvelun kautta. Olethan tällöin yhteydessä aina sähköpostitse info@bemore.fi tai puhelimitse 02 779 3600

Kuinka verkkokurssit toimivat?
Olemme tarjonneet ammattimaista verkkokoulutusta kauneudenhoitoalan ammattilaisille jo vuodesta 2016. Verkkokoulutusportaalimme löydät osoitteesta www.bemorepro.fi

Voit käydä kurssit täysin omaan tahtiisi ja saat niiden suorittamisesta myös tulostettavan diplomin. Verkkokurssit sisältävät täysin saman ja jopa laajemman koulutuskokonaisuuden kuin lähikoulutuspäivämme. Voit aina palata kursseille ja kerrata kurssimateriaaleja. Voit myös aloittaa verkkokursseilla ja ilmoittautua myöhemmin lähikoulutuspäivään preppaamaan.

Ilmoita itsesi mukaan koulutukseen osoitteessa www.bemore.fi/koulutukset

Suosituimmat haut

Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit